sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Kevät flunssan parasta aikaa

Sairaspedistä hyvää huomenta!

Niinhän siinä vain sitten kävi että kevät flunssa iski kaikista yrityksistä välttää se.
Se oli tuloillaan jo viikon ajan mutta jotenkin sain sitä pidäteltyä.  Mutta perjantaina tajusin etten enää voinut välttää flunssaa ja eilen se iski oikein kunnolla. Rakensin olohuoneen sohvalle itselleni 'pesän' sairastelua varten ja varasin lähietäisyydelle Fit-lehden joka oli jäänyt lukematta, tabletin, puhelimen,  nenäliinapaketin ja juomista.

Siinä se eilinen sitten kuluihin.  Mieheni teki rästiin jääneitä töitä kotona ja yritti välillä tarjeta ulkona räntä- ja raekuuroista huolimatta. Saas nähdä iskeekö flunssa seuraavaksi häneen.


Lisää mökki-inspiraatiota sain katsomalla tabletilla mm. Suomen kaunein mökki ohjelmaa.  Tämä oli jäänyt minulta täysin näkemättä.


Ihanaa huomata miten sarjaan ilmoittautuneet olivat jokainen niin ylpeitä omista kesämökeistään.  Mökit olivat juuri sellaisia niin kuin mökkien kuuluukin olla. Rakkaudella rakennettuja, omistajansa näköisiä joissa näkyi elämisen ja ajan kerroksia pintoina, esineinä ja perinteiksi muodostuneina mökkitapoina. 


Samalla ohjelmaa katsoessaan tuli mietittyä, minkälaisia asioita itse kertoisin tai näyttäisin parhaina puolina omasta kesämökistämme. Vaikea nimetä edes muutamaa parasta asiaa.

Mökki on kokonaisuus tapoja, tunteita, läheisiä ihmisiä,  ääniä, materiaaleja, esineitä ja ajanviettoa. 

Kumpa kelit pian lämpenisivät ja tämä flunssa antaisi myöden, jotta pääsisi ensimmäistä kertaa mökille tunnelmoimaan tulevaa kesää!

-Ilona-

3 kommenttia: