lauantai 3. toukokuuta 2014

Huvila ja huussi

Voi kertakaikkiaan..

Miten nautinkaan tuosta ohjelmasta, Huvila ja Huussi.
Niin läheiseksi ja mielyttäväksi tehty ohjelma jota ilolla katsoo.
Ja kyllä se oma rakas mökki alkaa taas pyöriä mielessä kun telkkarista tulee kesäistä mökkitunnelmaa parhaimmillaan. Ja ne ideat...mitä kaikkea ihanaa voisi omalla mökillä taas puuhastellaakkaan?


Meidän mökki on 50-luvulla rakennettu rintamamiestalo. Se on äitini kotitalo.
 Pappani on rakentanut talon ja edelleen pitää huolta siitä, että mökki pysyy hyvässä kunnossa.
Kesämökkinä sitä on käytetty jo 40- vuoden ajan ja se on meille kaikille niin kovin rakas paikka.
Lapsuuteni kesät siellä vietimme ja äitini yrittäjä-uran ansiosta, saimme viettää siellä yhdessä aina koko kesän.


Koulun loputtua todistusten jaon jälkeen suuntasimme välittömästi mökille. Auto pakattuna ja kissa sekä koira mukana me lähdimme kesämökkiä kohti.
Ensimmäisen lomaviikon ajan vietimme mökkiaikaa yhdessä äitini ja siskoni sekä veljeni kanssa.
Mökille saapuivat äidin kaksi siskoa perheineen, vain isät jäivät kotiin pitämään huusholleja pystyssä.
 Voitteko kuvitella sitä lapsen riemua kun sai viettää kesäloman alkua yhdessä serkkujen kesken.
Meitä oli tätien ja äidin lisäksi mökillä yhteensä 8 lasta. Siskonpedissä, patjat lattialle levitettyinä nukuimme vieretysten. Tuskin meitä aivan heti nukkumaan saatiinkaan, kun kikatus ja kiherrys kuului valojen sammuessa peittojen alta.


Ne kesät ovat varmasti parhaimpia lapsuuden muistojani.
Ja varmasti näiden yhdessä vietettyjen kesien ansiosta me serkukset olemme kuin sisaruksia toisillemme. Olemme päivittäin yhteydessä, vietämme aikaa toistemme kanssa ja jaamme ilot ja murheet yhdessä.


Mökkiin liittyvät muistot ovat jälleen niitä muistoja, jotka liittyvät vahvasti äitiini. Olen äärettömän onnellinen siitä, että sain viettää äitini kanssa kesät mökillä yhdessä.
Nyt mökkimme on osa muistoja äidistä.



 Ihanaa..

Ihanaa kun mökillä on huoleton, touhukas ja samanaikaisesti rentouttava tunnelma. 

Ihanaa herätä aamuun hyvin nukutun yön jälkeen. 

Ihanaa kurkistaa vintin ikkunasta pihalle ja tarkistaa onko täti jo herännyt alakerrassa.

Ihanaa keittää aamulla kahvit ja syödä aamupalaksi kunnon ruisleipää paksulla kerroksella voita.

Ihanaa touhuta päivällä pihatöitä yhdessä muiden kanssa. 

Ihanaa saunoa illalla ja pulahtaa paljuun rentoutumaan.

Ihanaa istua iltaa vintinpäällä viltti harteilla ja juoda kupillinen kuumaa kaakaota yhdessä siskon kanssa. 

Ihanaa kun mökillä sataa vettä ja voi käpertyä vintille päiväunille peiton alle ja kuunnella sateen ropinaa katolla. 

Ihanaa kävellä paljain jaloin mökkitietä.

Ihanaa olla mökillä!

-Mökkihöperö Ilona-


4 kommenttia: