Weekly snapshots

 ..Helsingin kesässä..

 



 

Lounas löytyy käsilaukusta.

 

 

Siivouspäivä ja Marimekon juhlavuosi.

 

     

 

Serkun kanssa kesäsäästä nauttien.

  

 



 Saaristossa asiakkaan kanssa.

 

 

 

 


 

 

Kesän ensimmäinen ulkosäässä.

 

-Ilona- 

Mennentullen

Ja taas mennään...

..kohti Helsinkiä iltajunalla tälläkertaa..

Mukana matkalaukku, tabletti töiden tekoa varten ja eväsrasiat

(Jotka on muuten jo tyhjät..)

Kotiin viikon päätyttyä.

Paljon kaikkea jännittävää taas tiedossa.

..ja kyllä. Huomasitte oikein että tabletin kuvaruudulla on suunnitteilla jotain jouluista. Hauskaa suunnitella joulun sesongin esillepanoja ja näyteikkunoita kun junan ikkunasta siintää samanaikaisesti vihreä kesäinen peltomaisema. 

(Sen verran joulua löytyy sydämestä kesän korvallakin, että onnistuu kyllä oikein hyvin suunnittelu).

Joulua odotellen...ei vaan ihanaa että on kesä!!!

Kesäsäistä nauttien

-Ilona-

Mökkisiivoamista

Kesän ensimmäinen..

..mökkireissu on takana. Tokikaan sitä ensimmäistä yötä mökillä en vielä viettänyt, mutta nyt on mökki puunattu ja pesty sisältä. Vitsit- on se vaan joka vuosi yhtä ihanaa siivotaa mökki kesäkuntoon.

Hauskinta siivoamista ikinä- koskaan kotona siivoaminen ei ole yhtä mukavaa.

Mökillä on sellainen innostunut ilmapiiri kun tietää että aivan kohta tänne pääsee viettämään viikonloppuja.

Olin niinkin ahkera että vaihdoin mökin ikkunoihin verhot vaihtelun vuoksi ja pesaisin vielä ikkunat.

Nyt on ihanaa kun voi seuraavalla kerralla vain tulla ja asettua mökiksi.

Olin niin tohinoissani etten muistanut napsaista ainuttakaan kuvaa työn tuloksesta :)

(Aamulla huomasin että pohjelihakset olivat jumittuneet ja kipeät...tulihan siinä jonkin kerran kiivettyä ylös vintiin- ja taas alas- ja taas ylös kun kokopäivän siivosin vinttiä.

(Meillä vesi täytyy hakea saunasta sangolla joten askeleita kertyi mukavasti pesuvettä vaihtaessa).

Ja aivan parasta oli se kun mökillä häärivät minun lisäkseni kummivanhempani. Heidän kanssaan join välillä kahvit alakerrassa ja taas jatkoimme siivoamista tauon jälkeen.

Ja synttäreiltä jääneitä kakun rippeitä söimme kahvin kanssa..Namskin..

Nyt odottelenkin sitä että pääsen mökille viettämään viikonloppua!

-Ilona-

Onnea!

Kriisinpaikka(ko)

Maaginen kolmenkympin-kriisi puhuttelee...

Mistä tietää että kärsii kriisistä? Ja onko sana kärsiä oikea sana.

Onko kärsimyksenpaikka täyttää vuosia vai onni olla olemassa ja kerryttää ikää?

Ja jos on kriisi niin kuuluuko kriisin olla päällä ennenkuin täyttää 30 vuotta, ikäänkuin että kärsisit kriisiä odottaessasi että virstanpylväs on ohitettu.

Vai pitäisikö sen kuuluisan kolmenkympin- kriisin tulla salamana kun on jo täyttänyt 30 vuotta. Vai vaihtuuko kahdenkympin puolella kärsitty kolmenkympin-kriisi neljänkympin-kriisiin kun täytät 30-vuotta?!? Hä- Täh?

Oli niin tai näin, itse en ainakaan koe kärsiväni mistään kriisistä.

Mitäs tässä kriiseilemään, ainakaan iän kanssa. Se on pieni paha kaiken muun elämässä kohtaamani oikean kriisin rinnalla ja varmasti kriisejä tulee ja menee muidenkin elämässä kaikenaikaa:
isompia ja pienempiä.

Olisi hassua ruveta stressaamaan iästä, kun voi aivan hyvin olla onnellinen siitä että vuosia kertyy ja saa olla olemassa.

Niin minä ainakin ajattelen!
Ja kun havaitsee uuden rypyn silmäkulmasta, voi olla varma että ainakin on ollut hauskaa:
eikös niitä ryppyjä synny kun nauraa oikein paljon ;)

No joka tapauksessa vielä on vuosia ennen tuota kolmekymppistä ja sitten kun se kolmekymppiä menee rikki on syytä kyllä juhlia. Pitää oikein kunnon kemut ystävien kanssa...

Tälläkertaa ajattelin kuitenkin vähän juhlistaa syntymäpäivää vaikka mitään pyöreitä vuosia en täytäkkään. Halusin kutsua läheisiä ihmisiä tästä ihan läheltä iltakahville. Mukava vaan olla rennosti työpäivän päätteeksi ja kahvitella yhdessä, ja herkutella hieman.

(Kerrottakoon että pelastin juuri eilen leipomani "pilalle menneen" täytekakkupohjan,
ja murensin sitä entisestään. Kakkupohja sai kaverikseen annoksen mansikkamurskaa, marenkia, mansikkarahkaa ja kermavaahtoa sekä tottakai koristeeksi vielä tuoreita mansikoita.
Tuota keoksi muodostunutta "täytekakkua" kelpaa tulla lusikoimaan).

Ja miksipäs ei voisi useamminkin kutsua vieraita kahvittelemaan ja herkuttelemaan. Aina ei tarvita varsinaista merkkipäivää tai syytä juhlalle.

Elämä on tarpeeksi hyvä syy juhlia yhdessä läheisten kanssa!

Onhan arjen pyörittämisessä jokaisella tarpeeksi kiireistä, niin miksipä ei hetkeksi pysähdyttäisi nauttimaan ystävistä ja sukulaisista, ilman minkään sortin kriisiä.

Tänään toivotankin itselleni oikein paljon onnea ja toivon että vuosia kertyy vielä paljon lisää!
(Eihän tämä kakkosella alkava luku ole vielä mistään kotoisin).
:)

-Ilona-



Äitienpäivänä

..äitienpäivä on täynnä tunnetta. Iloa, surua, muistoja ja ripauksen haikeutta.

Äitienpäivä ei ole minulle aivan tavallinen. Se vietetään perinteisesti äitejä onnitellen,  kahvitellen ja kakkua syöden.

Mutta yksi henkilö puuttuu äitienpäivästäni, 

nimittäin äiti.

Haikeus alkaa hiipiä kun kaupat alkavat ilmoittaa äitienpäivän lähestymisestä lahjavinkein. Yrität olla ajattelematta sitä liikaa, mutta mitä sanotkaan lehtimyyjälle joka kaikista yrityksistäsi lopettaa puhelu, yrittää vielä kaupata lehtiä edes lahjaksi, "tilaa lahjaksi äidillesi, jos et kerran itse lue".

Olen jo useiden vuosien ajan antanut äitienpäivän tulla sellaisena kuin se tulee:

en yritä estää surua enkä iloa. Nauran jos naurattaa ja itken jos itkettää.

Vuosien aikana äitienpäivää on aina vietetty mieheni perheen äitien kanssa. En ole läheskään aina ollut juhlatuulella mutta olen halunnut kunnioittaa myös minulle ja hänelle tärkeitä äitejä läsnäolollani.

Tämäkin äitienpäivä tulee varmasti olemaan edellisten kaltainen. Saatan olla mietteliäämpi ja hiljaisempi, mutta luulen että juhlanhumussa minulle suodaan lupa olla ajatuksissani.

En juurikaan muistele edellisiä ilman äitiä vietettyjä äitienpäiviä.

En oikeastaan osaa sanoa missä niitä vietimme, olemmeko ravintolassa vai kotona juhlimassa.

Minulle tärkein muisto äitienpäivästä on ehdottomasti se viimeinen äitienpäivä jonka sain äidin kanssa viettää. Lahjana minulla oli äidille halaus. Toivon etten ikinä unohda sitä lämmintä halausta jonka äidille annoin.

Se oli täynnä rakkautta, molemminpuolista välittämistä ja hetken onnellisuutta.

-Ilona-

Liikkumisen ilo

Sohvaperunasta liikkujaksi.

Urheilutaustani on täysin mitätön.  En ole ikinä harrastanut mitään, enkä liikkunut säännöllisesti liikkumisen takia. 

Olen kasvanut 15 vuotta maalla ja unelmani oli tulla taitoluistelijaksi. Olisin halunnut harrastaa sitä, mutta maalla eivät seuraharrastukset olleet mahdollisia; jos et sitten ollut kiinnostunut pesäpallosta.  Sitä kun olisi saanut harrastaa ja niin moni ystäväni tekikin.

Inhosin koululiikuntaa. Kamalinta oli hiihtäminen;  tuntui että sitä tehtiin koko talvi. Hiihdettiin, hiihdettiin ja hiihdettiin. 

Ja aina hiihdossa kilpailtiin. Ensin luokan kesken ja sitten kyläkoulujen kesken kokonaisen päivän verran. Siitä on hiihtämisen kammo jäänyt kytemään kun aamulla hiihtokilpailuja varten voidellut sukset eivät sitten luistaneetkaan ja jouduin kävelemään kisaradan loppuun; sukset kädessä ja kyyneleet poskella.

Edellisen kerran olen hiihtänyt ehkä 13 vuotiaana. Enkä yhtään ihmettele miksi...

Parasta koululiikunnassa oli luistelu.

Silloin kun pääsi jäälle ja sai hetken toteuttaa omaa pientä unelmaansa.  Mutta tämäkin unelma vesittyi kun luistelussa vaihdettiin pyörähdykset jääkiekon pelaamiseen. Ja voitteko kuvitella jääkiekon peluuta yhdessä poikien kanssa; 

Hentoiset ala-aste ikäiset tyttöset pelaamassa jääkiekkoa poikia vastaan; jääkiekko todella oli taitoluistelua henkensä edestä.

Koululiikunnassa on jotain sellaista mikä saa vieläkin niskakarvat nousemaan pystyyn. Jotain sellaista mistä tulee vähän paha mieli. Ehkä se johtuu siitä kilpailuasetelmasta joka tunneille luotiin.

Nopeat syövät hitaat. Jos et ollut kovin hyvä liikkuja sinut valittiin viimeiseksi joukkueisiin ja odotit viimeisten joukossa että sinun nimesi sanottaisiin.

Tähän olisi syytä puuttua sillä muistan useita kertoja jättäneeni liikuntatunnin väliin kiusaamisen kohteeksi joutumisen pelossa.

Isäni teki minulle oman luisteluradan.  Muistan kun navetan päähän rakennettiin kehikko jääkentälle. Malttamattomana istuin kentän laidalla ja odotin veden jäätymistä. Eihän kenttä varmaan kovin iso edes ollut mutta pienestä tytöstä se tuntui maailman isommalla luisteluradalta.

Eikä haitannut vaikka pinta oli paikoin jäätynyt muhkuraiseksi;  se oli täydellinen minulle.

Luistelin pitkin rataa, rakensin ohjelmia päässäni ja kuvittelin olevani taitoluistelija. Se oli minulle haaveiden täyttymys, eikä siihen muuta tarvittu kuin oma rata jossa saattoi luistella ilman että kukaan olisi nauranut ja kiusannut.

Vielä pitkään aikuisikään en löytänyt itselleni sopivaa liikuntaharrastusta. Huomasin nopeasti kaupunkiin muutettuani mikä ero oli maalla asumisessa.  Täällä kaupungissa lähes kaikilla oli jokin harrastus seurassa.

Oli toisaalta jonkinlainen kynnys osallistua seuraharrastuksiin kun koki olevansa huono. Huonommuuden tunne on voimakas, eikä sitä helposti voi ylittää ainakaan muiden painostuksesta. 

Vasta muutama vuosi sitten löysin itsestäni urheilijan joka ponnahti esiin kuin itsestään. Salikortin hankittuani minuun puraisi salikärpänen. Tässäkin korostuu yksin tekeminen ja se tuntuu sopivan minulle hyvin. Ainut haastaja olen minä itse, joten kilpailuasetelmaa ei ole.

Huvittavaa kyllä, miten vielä muutamia vuosia sitten naureskelin tyypeille jotka kävivät treenaamassa salilla ihan tosissaan.  Ajattelin että tylsempää lajia ei voi ollakkaan,  kunnes sitten itse innostuin. Huomasin myös mikä positiivinen vaikutus salilla käymisessä oli muihin liikuntasuorituksiin ja mikä helpotus toimistotyöskentelystä aiheutuvaan niska- ja hartijakipuun siitä oli.

Juoksu on toinen lajeista jonka löysin salitreenaamisen yhteydessä. Olen aina inhonnut juoksua. Luullut etten jaksa pitkästi ja taas olin kuvitellut sen tylsimpänä lajina ikinä. Mutta kerran päätin kehittää juoksutaitoani ja sinnikkäästi kävin treenaamassa sitä. Ensin pieniä pyrähdyksiä ja kävelyä. Sitten hieman pidempiä pyrähdyksiä ja lyhyempiä kävelyosuuksia.

Kohta jaksoin juosta ensimmäisen kokonaisen kolme kilometrisen ja olin itsestäni ylpeä. Pikku hiljaa pienin askelin olen kehittynyt myös siinä ja jaksanut yhä pidempiä lenkkejä juosten.

Liikunnasta saatu ilo ja hyvä olo on syy miksi jaksaa lähteä lenkille ja salille.

Ja itsensä kehittäminen.

Upeaa huomata miten urheilun kautta löytää itsestään uusia puolia ja piirteitä joita ei ole ennen löytänyt. Kiinnostus terveellisempään ruokavalioon on yksi näistä osa-alueista minkä harrastukset ovat minussa tuoneet esiin. 

Itsensä voittaminen ja haastaminen on mahtavaa! Ja kehityksen tuoma motivaatio auttaa jälleen uusien lajien rohkeassa kokeilussa.
(Vanhasta heppatytöstä on jälleen kuoriutunut ratsastaja ja talviurheilussa parasta on lumilautailu;  vauhti ja jännitys).

Yksi kiinnostava laji olisi surffaus.  Siitä olemme mieheni kanssa puhuneet,  että ehkä voisimme reissullamme osallistua surffauskurssille Espanjassa. Katsotaan löytyykö minusta rohkeutta siihen.
(En lupaa mitään,  antaa fiiliksen viedä mennessään jos on viedäkseen).

Liikunnan iloa ja onnistumisen hetkiä!

-Ilona-

Kevät flunssan parasta aikaa

Sairaspedistä hyvää huomenta!

Niinhän siinä vain sitten kävi että kevät flunssa iski kaikista yrityksistä välttää se.

Se oli tuloillaan jo viikon ajan mutta jotenkin sain sitä pidäteltyä.  Mutta perjantaina tajusin etten enää voinut välttää flunssaa ja eilen se iski oikein kunnolla. Rakensin olohuoneen sohvalle itselleni 'pesän' sairastelua varten ja varasin lähietäisyydelle Fit-lehden joka oli jäänyt lukematta, tabletin, puhelimen,  nenäliinapaketin ja juomista.

Siinä se eilinen sitten kuluihin.  Mieheni teki rästiin jääneitä töitä kotona ja yritti välillä tarjeta ulkona räntä- ja raekuuroista huolimatta. Saas nähdä iskeekö flunssa seuraavaksi häneen.

Lisää mökki-inspiraatiota sain katsomalla tabletilla mm. Suomen kaunein mökki ohjelmaa.  Tämä oli jäänyt minulta täysin näkemättä.

Ihanaa huomata miten sarjaan ilmoittautuneet olivat jokainen niin ylpeitä omista kesämökeistään.  Mökit olivat juuri sellaisia niin kuin mökkien kuuluukin olla. Rakkaudella rakennettuja, omistajansa näköisiä joissa näkyi elämisen ja ajan kerroksia pintoina, esineinä ja perinteiksi muodostuneina mökkitapoina. 

Samalla ohjelmaa katsoessaan tuli mietittyä, minkälaisia asioita itse kertoisin tai näyttäisin parhaina puolina omasta kesämökistämme. Vaikea nimetä edes muutamaa parasta asiaa.

Mökki on kokonaisuus tapoja, tunteita, läheisiä ihmisiä,  ääniä, materiaaleja, esineitä ja ajanviettoa. 

Kumpa kelit pian lämpenisivät ja tämä flunssa antaisi myöden, jotta pääsisi ensimmäistä kertaa mökille tunnelmoimaan tulevaa kesää!

-Ilona-