tiistai 9. lokakuuta 2012

Ilonan päivä

Tänään olen saanut viettää nimipäivääni. Se alkoi oikeastaan jo eilen mumman luona kahvitellessa.
Omenapiirakkaa, korvapuustia.. ja mukaan lähti mumman luota tietysti myös pari pientä pussillista korvapuusteja. Toinen pakkaseen ja toisesta aamukahville herkkua.

Heräsin tänään hieman tavallista aikaisemmin ja ehdin ennen töihin menoa käydä salilla. Sen verran oli "possu" olo.. En olekkaan ehtinyt tai voinut oikein liikkua flunssan takia ja olin päättänyt tälläkertaa parannella itseni kuntoon oikein kunnolla- ennen liikuntaa.. (yleensä malttamattomana lenkkipolulle ja paketti nenäliinoja mukaan)..

Tänään on siis herkuteltu nimipäivän merkeissä edelleen töissä ja vielä vähän kotona iltakahvin kanssa.
Eihän se tietysti mitään haittaa vaikka välillä vähän herkutteleekin ? :)


Sain siskolta uuteen kotiimme lahjaksi tämän ihastuttavan pöytävalaisimen. Jalka on tyylikkään moderni- metallia ja kirkasta lasimaista muovia. Varjostin sopivan rouhea, hieman pellavamainen.


"Most Welkome Home" -maljakko oli myös osa lahjaa.






Lyhty oli löytö viikonlopulta. Sopivasti metallia ja pyöreä lasin muoto ihastuttivat. Vielä tarvitsisin useamman samantyylisen metallilyhdyn ulos portaille. 






















Muistakaa herkutella!

-Ilona-

3 kommenttia: