Niin talvista..

Huomenta!

Heräsin tänään aikaisin. Ei vain uni tullut, niin mitäs sitä sitten turhaan sängyssä pyörimään.

Olen huomannut että ensilumen tulo on hieman piristänyt mieltä, ja saanut olon vähän virkeämmäksi.

Valoisaa, valkoista, puhdasta ja Jouluista!

Aamukävelylle oli pakko lähteä heti aamutuimaan. Lasillinen appelsiinimehua ja sitten ulos.

Pururadalta napatut kuvat siivittävät mukavasti tunnelmaa kohti talvea ja Joulua..

(vaikka tiedänkin, että sulakelit vielä ovat edessä ja lumi sulanee pois jo ensiviikolla?)

..Sitten kahvia ja tavallista herkullisempaa aamupalaa sunnuntai aamun kunniaksi..

-Ilona-

Ruusuista arkea

Ruusuista maanantaita ja arjen aloitusta!

-Ilona-

Lappi inspiraation lähteenä

Lappi...

Niin, lappi. Ensimmäisen kerran kävin lapissa vasta 17-vuotiaana. Ihastuin siihen välittömästi.

Olen aina pitänyt talvesta, lumesta, moottorikelkkailusta ja muutenkin talvisista harrastuksista.

En kuitenkaan arvannut että lappi voisi näyttää monta eri puoltaan. Kuusamossa, Rukalla lomaillessamme päivämme vierähtivät lasketellen ja mökillä illalla saunoen ja rentoutuen. Sekin oli minulle jo tarpeeksi lappia ja lumiset maisemat viehättivät kyllä..mutta..

..mitäs sitten tapahtuikaan..

Kilpisjärvi!

Saimme kutsun kilpisjärvelle häihin. Noniin..sinnehän oli sitten lähdettävä. Matka tuntui pitkältä jo pelkästään ajatuksena.. 900km!!

Ja pitkä se olikin. Yhtäsoittoa ajettiin. Kuski vaihtui välillä ja välillä pysähdyttiin jalottelemaan ja evästämään. Päivä meni ajaessa ja välillä pohdin- miksi ihmeessä lähdimmekään matkaan vain muutaman yön takia?

Mitä lähemmäksi Kilpisjärveä ja käsivartta ajoimme, sain käsityksen siitä, miksi juuri tänne meidät oli kutsuttu häitä viettämään. Porot tehvehtivät meitä matkanvarrella ja välillä piti pysähtyä, jotta porot ehtisivät köpsötellä pois tieltä. Maisemat muuttuivat, mitä lähemmäksi saavuimme! Huih!!

 

Perille saavuttuamme pieneen Kilpisjärven kylään, majoituimme oitis meille varattuun mökkiin. Tavarat sisälle, saunapäälle ja otettiin ilta ihan iisisti. Ajomatkasta väsyneenä menimme aikaisin nukkumaan ja keräsimme voimia seuraavan päivän koetusta varten- hääpäivää varten!

Aamulla pieni seurueemme eli juhlakansa pukeuduimme ja varustimme itsemme moottorikelkkojen päälle. Matka tunturiin ja hääpaikalle alkoi!

Oppaan opastuksella ajoimme tunturissa vaihtelevissa säissä. Tuntui todella absurdilta kun maisema ympärillä oli täysin valkoinen..välillä tuiskusi lunta, välillä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. En ollut ikinä, ikinä kokenut mitään vastaavaa. Ymmärsin täysin- ja olin erittäin kiitollinen siitä että häät oli päätetty pitää täällä: keskellä tunturia Suomen kauimmaisessa kolkassa, aivan käsivarressa.

Ajoimme Haltin päälle, Suomen, Norjan ja Ruotsin rajapyykille kelkoilla oppaan johdolla ja pysähdyimme siellä nauttimaan maisemista. Jos hanskan olisi kädestään riisunut, niin tuuli olisi sen napannut matkaansa. Ylhäällä tuuli kovaa ja tuuli tuiskutti lunta rinteestä. 1300 metriä korkealta näky tunturiin oli mieletön! Kuvakaan ei kerro koko toteutta, tämä kaikki on koettava itse!

Jatkoimme matkaa kelkoilla alas kohti laaksoa-hääpaikkaa. Osa porukasta oli jäänyt valmistelemaan häitä meidän ajaessa moottorikelkoilla. Ilman opasta ei kokemattoman kannata kelkalla lähteä ajelulle. Tällaiseen "koloon" en olisi halunnut tipahtaa. Lumen sokeuttamana paikkoja oli vaikea havaita kauempaa.

Perillä laaksossa oli hääjuhlan vuoro. Uskomatonta, miten paikka, ympäristö, näköala ja kaikki uusi päivän aikana koettu sai mielen sellaiseksi, että piti monta kertaa itselleen todistella, että tämä on totta. 

Hääpaikalla laaksossa oli kaksi pientä eräkämppää: ei sähköä, ei juoksevaa vettä. Ei puhelimessa ainuttakaan pykälää jotta ulkomaailma olisi ollut tavoitettavissa. 

Jotenkin pelottavaakin- ajatus että täällä olemme eikä kukaan tiedä sitä. Nykypäivänä extremeä olla facebookin, puhelinsoiton, sähköpostin tavoittamattomissa :)

 

Ylhäällä kuvassa näkyy koko juhlakansan moottorikelkat. Osa juhlavieraista tulivat paikalla hiihtäen :)

Tunnelma oli käsinkosketeltavaa kun tuomari vihki hääparin keskellä kauneinta luontoa, koskettavaa. Häävalssi tanssittiin auringon sulattamalla paikalla sammalmaton päällä ja ruuaksi nautittiin kuumaa poroukon keittoa, rieskaa ja maitoa. Kahvia ja täytekakkua unohtamatta.

Osa juhlaväestä ja hääpari jäivät erämaahan yöpymään meidän muiden matkatessa takaisin mökeille. 

Jatkoja tietysti juhlittiin railakkaasti..olihan siihen aihetta.

Ikimuistoiset häät! :)

Vierailimme seuraavana päivänä myös Norjan puolella. Autoilimme Tromssassa. Maisemat Norjan puolella muuttuivat edelleen. Huiput terävöityivät ja hyytävä merimaisema aukesi aivan maantien vieressä. Kamera täyttyi kuvista ja niistä alhaalla muutama..

 

Syy miksi kerroin tästä lappikokemuksestani lienee siinä että olen huomannut innostuvani lappiaiheesta myös sisustuksessa. Luonnon värit ja materiaalit hiipivät sisustukseen poroaiheisia juttuja unohtamatta. Porontalja onkin tilauksessa ja toivonmukaan pääsen sitä pian sovittelemaan kotiimme.

Poroaihe lienee muutenkin ollut esillä sisustusmaailmassa, lehdissä, televisiossa, blogeissa..

mutta meiltä se saanee kuitenkin vain pienen osansa..ehkä suuren :)

 

Toivon että pääseen joskus Kilpisjärvelle uudeestaan. En olisi uskonut että meiltä suomestakin löytyy niin upeita paikkoja. Aina ei tarvitse lähteä ulkomaille ja etelään hakemaan uusia kokemuksia ja nähtävyyksiä- sillä niitä meiltä löytyy itseltämmekin.

Uskaltautukaa pitemmälle kuin laskettelukeskuksiin- aitoa extremeä löytyy keskeltä luontoa paljon ylempää.

-Ilona-

Kotikonnuilla

 Vietin viikonlopun kotipaikkakunnallani syntymäkodissani. 

Sain kutsun yläasteen luokkakokoukseen, jota vietimme koulun tiloissa lauantaina. Oli jännittävää nähdä pitkästäaikaa vanhoja koulukavereita ja palata ajassa taaksepäin muistellen ja katsellen valokuvia.

Itse muutin maalta kaupunkiin jo rippikoulun jälkeen joten muisteloille oli muutenkin aikansa....

Kotiamme ympäröi peltomaisema ja joki, joka kiemurtelee talomme ja mummulan välissä.

Minulla oli tapana käydä joen ylittävän sillan alla tuumailemassa asioita. Kirjoitin sillan betoniseinämään juttuja. Olisin halunnut käydä kurkistamassa sillan alle, mutta joki oli noussut niin paljon, ettei se ollut mahdollista.

Syysmaisema oli kaunis aamuvarhain. Ei kuitenkaan satanut mutta ilmassa oli yönkosteutta.

Mummulaan ei ole pitkämatka. Pienenä oli helppo tallustella yksin mummun ja papan luokse kylään. Joskus leikit kuitenkin olivat kiinnostavia jokirannassa, vaikka erityistä varovaisuutta oli kotona toitotettu moneen kertaan. Mitään ei kuitenkaan sattunut, niin lähelle jokea ei saanut mennä. Muistelisin että peloteltiin sillä, että jos menet lähelle jokea, näkki vie :)

Mummulan pihassa on monenlaisia jännittäviä juttuja. Kuten kuvassa näkyvä vanha riihi. Tätä tietä kuljetaan mummulan pihaan. Riihi oli pelottava pimeällä ja taskulampun kanssa kotiin mentiin aina toista kautta. Usein jonkun piti kyllä tulla hakemaan tai vastaan, vaikka koti onkin näköetäisyydellä. Koska katuvaloja ei ole, pimeä tuntui pelottavalta vielä nuorenakin.

Ihania yksityiskohtia riihestä; vanhat ikkunat, hakaset ja isot saranat..

Pienenä riihessä leikittiin piilosta ja tehtiin erilaisia majoja vanhoista puista ja tavaroista.

Kissalla oli tapana tehdä kesäisin pennut riiheen ja oli jännittävää seurata kissaa ja löytää pieni pesue kissanpentuja.. Joskus kissa teki kepposen ja eksytti minut navettamme karjalatoon, vaikkeivat pennut siellä olleetkaan..

Riihen takana aivan joen vieressä kasvaa tämä iso kuusi vierellään uskollisena kököttävä lato.

Kuusta tapasimme sanoa taikakuuseksi. Sen rungossa oli kolo johon laitoin pienenä toivomuslappuja.

Kuusen alla asui myös metsänpeikkoja ja keijukaisia. Kuusi oli kasvanut varmasti kokoa vuosien aikana ja siksi se varmasti tuntuikin tänään yhtä isolle kuin miltä se pienenäkin tuntui. Yleensä asiat näyttävät vanhempana niin pieniltä, vaikka ne pienenä olisivatkin tuntuneet jättimäisiltä.

 

 

Mummulan pihassa sijaitseva vanha aitta on mitä viehättävin. Se on kesällä ihanan viileä ja siellä onkin kesällä mukava nauttia päiväkahvit.

 Monenlaista lienee vanha aitta nähnyt. Alkuperältään aitta ei ole aina sijainnut mummulan pihassa vaan se on siirretty siihen aikoinaan.

 

Ylhäällä näkyvä ihanasti sammaloitunut kaivonkansi on meidän kotitalomme takapihalla. Kuvassa näkyvät myös mummula ja vanhariihi. Näin lähellä mummula siis on kodistamme, vain pala peltoa ja joki välissä. Enää mummua ja pappaa ei ole mummulassa vastassa, mutta aina kun käyn kotona, käyn myös kävelyllä mummulan pihamaalla.. se tuo mukavia lapsuus muistoja mieleen.. haikeitakin.

Olen siis maatilalta lähtöisin. Nykyään lehmiä ei enää ole, ei ole ollut oikeastaan pitkään aikaan. Isäni viljelee toki maata edelleen ja vanha navetta on saanut uusia asukkeja kattonsa alle. Navetta toimii nykyään tallina. Omia hevoset eivät ole, vaan talli on vuokratalli ja heposet siellä vuokralaisina.

Entisenä heppa-tyttönä kävin tietysti katsomassa ihastuttavia hevosia.

    

Tallilla asustivat hevosten lisäksi tallikissa, joka oli tehnyt itselleen lämpöiseen karsinaan purujen sekaan sopivan nukkumapaikan. 

Yksi karsinoista oli kanien valtaama :)

Yhden karsinan seinässä näkyy tämä maalaus. Se on äitini maalaama. Oikeassa alareunassa näkyy vuosiluku -87. Nappasin tästä valokuvan. Maali on vuosien aikana kulunut ja nyt se ainakin säilyy valokuvakansiossa. 

Oli mukava käydä pitkästäaikaa kotona. Vaikka vanhojen aikojen muistelu saakin mieleni hieman haikeaksi on se myös hyvin ilahduttavaa. Monet vanhat asiat saavat hymyn huulelle ja ihmiset jotka eivät enää keskuudessamme ole, säilyvät muistoissa. 

Siksi muistot ovatkin niin tärkeitä.. jokainen niistä..

-Ilona-